Yleensä
kerrontamuodot vaihtelevat tarinassa. Välillä kerronta etenee nopeasti ja
välillä pysähtyy tarkastelemaan jotakin asiaa; välillä kerronta antaa tilaa
henkilöiden puheelle.
Suora kerronta
selostaa tapahtumia ja vie tarinaa, juonta eteenpäin: mitä tapahtuu ensin ja
mitä sitten. Usein suora kerronta on imperfektissä tai historiallisessa
preesensissä, jossa käytetään preesensiä menneistä tapahtumista.
Kuvaus
voi pysäyttää suoran kerronnan: juoni pysähtyy hetkeksi, ja kertoja kuvailee, luonnehtii
henkilöitä ja ympäristöjä, esimerkiksi hetkeä, tilannetta, ulkonäköä, tunnelmaa
tai maisemaa. Kuvaus on usein preesensissä.
Tarinassa voi olla myös dialogia,
vuoropuhelua henkilöiden välillä. Dialogeista ja kerronnasta rakentuu
kohtauksia.
Kun kertoja selostaa ja kuvailee henkilön sisäistä maailmaa ja
ajatuksia ikään kuin henkilön äänellä, kyseessä on epäsuora kerronta eli
eläytymisesitys, jossa kertoja eläytyy kuvatun henkilön asemaan. Sen tunnistaa 3. persoonan muodoista ja
puuttuvista johtolauseista.
Epäsuora kerronta voi muuttua tajunnanvirraksi (joka on ajatus-
ja miellevirtaa, sisäistä monologia) sellaisissa kohdissa, joissa kertojan ääni
häipyy ja henkilön ajatuksia, muistikuvia ja tunteita ikään kuin suolletaan
tarinaan.
(Lähteenä Mikkola ym. Käsikirja. 2004; Palmgren, Johdatus kirjallisuustieteeseen. 1986)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.