sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Proosan kerrontamuodot


Yleensä kerrontamuodot vaihtelevat tarinassa. Välillä kerronta etenee nopeasti ja välillä pysähtyy tarkastelemaan jotakin asiaa; välillä kerronta antaa tilaa henkilöiden puheelle. 
 Suora kerronta selostaa tapahtumia ja vie tarinaa, juonta eteenpäin: mitä tapahtuu ensin ja mitä sitten. Usein suora kerronta on imperfektissä tai historiallisessa preesensissä, jossa käytetään preesensiä menneistä tapahtumista. 
Kuvaus voi pysäyttää suoran kerronnan: juoni pysähtyy hetkeksi, ja kertoja kuvailee, luonnehtii henkilöitä ja ympäristöjä, esimerkiksi hetkeä, tilannetta, ulkonäköä, tunnelmaa tai maisemaa. Kuvaus on usein preesensissä. 
Tarinassa voi olla myös dialogia, vuoropuhelua henkilöiden välillä. Dialogeista ja kerronnasta rakentuu kohtauksia. 
Kun kertoja selostaa ja kuvailee henkilön sisäistä maailmaa ja ajatuksia ikään kuin henkilön äänellä, kyseessä on epäsuora kerronta eli eläytymisesitys, jossa kertoja eläytyy kuvatun henkilön asemaan.  Sen tunnistaa 3. persoonan muodoista ja puuttuvista johtolauseista. 
Epäsuora kerronta voi muuttua tajunnanvirraksi (joka on ajatus- ja miellevirtaa, sisäistä monologia) sellaisissa kohdissa, joissa kertojan ääni häipyy ja henkilön ajatuksia, muistikuvia ja tunteita ikään kuin suolletaan tarinaan.
(Lähteenä Mikkola ym. Käsikirja. 2004; Palmgren, Johdatus kirjallisuustieteeseen. 1986)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.